14.1.2019

Saarenmaan koulu pelastettu

Tänään Jyväskylän kaupunginhallitus päätti ottaa aikalisän Saarenmaan koulun lakkauttamisen kanssa:

"Saarenmaan koulun lakkauttaminen

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä kaupunginjohtajan muutetun päätösesityksen, jonka mukaan Saarenmaan koulun jatkosta päätetään, kun parhaillaan tekeillä oleva perusopetuksen palveluverkkoselvitys on hyväksytty kaupunginvaltuustossa keväällä 2019.

- Palveluverkkoselvityksen osana päivitetään kaupunginvaltuuston 22.4.2013 hyväksymät pienten koulujen kriteerit. Saarenmaan koulun tilanne arvioidaan suhteessa päivitettyihin kriteereihin, ajantasaiseen palveluverkkoon ja mahdollisuuksiin toteuttaa uutta opetussuunnitelmaa. Aikataulumuutos tarkoittaa käytännössä sitä, että Saarenmaan koulun toiminta jatkuu lukuvuonna 2019-2020, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Meri Lumela." 
Suora lainaus Jyväskylän kaupungin sivuilta
Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä

Tämä päätös on meille kyläläisille todella tärkeä, saammehan pitää kylällämme koulun vielä ainakin vuoden ajan, tarkoittaen samalla lähiliikuntapaikan säilymistä ja mahdollisuutta järjestää erilaisia tapahtumia koululla edelleen.
Taistelu koulun säilymisen puolesta ei ole ollu turhaa.

Nähtäväksi jää, mitä tuleva palveluverkkoselvitys sitten tarkoittaa ja mitä se tuo tullessaan. Säilyykö koulumme jatkossakin? Toivottavasti, sillä se on kylämme sydän ja sillä on kylälle todella suuri merkitys, ei vain kouluna, vaan myös kyläläisten liikunta- ja kokoontumispaikkana.

Iso kiitos kaikille kouluamme puolustaneille!

- Saarenmaan-Vertaalan kyläyhdistys ry
- Saarenmaan koulun vanhempaintoimikunta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, blogin ylläpito tarkistaa kaikki kommentit ennen julkaisua.